Uskalla onnistua!

CrossStone Consulting Oy

CrossStone Consulting auttaa johtajia kehittymään perinteisestä johtamismallista kohti valmentavaa johtamista. Valmentava johtajuus vaatii johtajalta itsensä tuntemista, kykyä johtaa itseänsä ja kykyä kohdata toinen ihminen tasaveroisena toimijana. Parhaimmillaan valmentavan johtajuuden avulla voidaan rakentaa huipputiimejä, jotka kykenevät parhaisiin suorituksiin ja onnistuvat tavoitteidensa saavuttamisessa.

CrossStone Consulting palveluihiin kuuluu myös uracoaching. Valmentajamme auttavat uuden urasuunnan löytämisessä, uraan liittyvien toiveiden toteuttamisessa tai tyytyväisyyden lisäämisessä nykyisessä työssä.

 

Sovitaan tapaaminen!

Tarinamme

Yritys CrossStone Consulting Oy on saanut alkunsa pohjoisen Päijänteen niemessä, Ristikivessä. Ristikivessä on kauniit ja luonnonläheiset metsämaisemat sekä jylhät kalliot ja kukkulat, mistä avautuu hienot näkymät Päijänteelle.

Ajatus mahtuu Ristikiven maisemissa kulkemaan ja näillä kalliolla syntyi idea CrossStone Consultingista, joka auttaa johtajia kehittymään perinteisestä johtamismallista kohti valmentavaa johtamista. Valmentava johtajuus vaatii johtajalta itsensä tuntemista, kykyä johtaa itseänsä ja kykyä kohdata toinen ihminen tasaveroisena toimijana. Parhaimmillaan valmentavan johtajuuden avulla voidaan rakentaa huipputiimejä, jotka kykenevät parhaisiin suorituksiin.