Referenssit


 

Executive Coaching

Katri on todella ammattimainen, rauhallinen ja aina henkilökohtaisen tilanteen huomioiva valmentaja. Monista asioista, joita olisi voinut käsitellä, löytyi nopeasti juuri sillä hetkellä se tärkeä ja huomiota vaativa. Katri myös kyseenalaisti hienosti monia itsestäänselvyyksiä, joten siitäkin kuvastui hänen valtava osaamisensa johtamisessa ja haastavissa työympäristöissä. Itse pohdin hänen kanssaan erilaisia johtamistilanteita, mutta myös omaa urakehitystä ja ajatuksiani johtamisesta yleensä. Coaching oli tuttua minulle jo EMBA:n opiskeluajoilta, mutta koin tämän valmennuksen antoisana ja energisoivana. Kun Katrin kaltaisen ammattilaisen kanssa pohtii asioihin erilaisia näkökulmia, pystyi jäsentämään uudella tavalla asioita ja samalla poistamaan itseltään energiaa vieviä turhia murheita. Sain myös kotitehtäviä, erityisen mielenkiintoisena harjoituksena koin nk. vaikuttamisen kehän, jossa oikeasti näkee ne asiat, johon voi vaikuttaa. Arjen keskellä hieman ulkopuolelta asian tarkastelu usein unohtuu, mutta valmennuksessa pääsee siihen hyvin kiinni.

Suosittelen Katrin valmennusta erityisesti vaativissa johtamistehtävissä oleville, heiltä usein puuttuu se peili, jonka kanssa voi luottamuksella pallotella asioita. Kun haluaa haastaa omaa ajatusmaailmaa, miettiä omaa urasuunnitelmaa tai hakea yksinkertaisesti erilaisia näkökulmia, kannattaa ottaa Katrin kaltainen ammattilainen avuksi.

  • Ella Salmela, CEO, Crazy Town Oy

Ura Coaching

Hakeuduin Katrin business coach -valmennukseen kirkastaakseni omaa työuraani, jatkaako palkkatyössä vai ryhtyäkö yrittäjäksi. Olin ollut aikaisemminkin valmennuksessa, mutta tämä jakso tuli sopivaan saumaan, kun pohdin omaa arvomaailmaani ja tavoitteitani. Katri herätteli ja kyseenalaisti asioita todella hyvällä tavalla. Arvostan sitä, että alussa käytettiin aikaa tilanteen kartoitukseen, joka mahdollisti sen, että pääsin hyvään vauhtiin omissa pohdinnoissani. Itse tekeminen ja ajatustyön jatkaminen omalla ajalla on merkittävä osuus valmennuksen onnistumisessa, ja Katrin antamat kotitehtävät tukivat hyvin tätä työtä. Yksi omista oivalluksistani olikin, että määrän sijasta kannattaa panostaa laatuun ja läsnäoloon, hullu työn tekeminen ei kuitenkaan loppupelissä takaa onnellisuutta kokonaisuudessa.

Suosittelen valmennusta niille henkilöille, jotka miettivät esimerkiksi liiketoiminnan uudelleen suuntaamista, mutta myös niille, jotka ovat nyt hyvässä tilanteessa. Muutos voi aina tulla yllättäen, siksi siihen on hyvä varautua. Valmentaja on hyvä aktiivisen vuoropuhelun kumppani varsinkin yksinyrittäjille.

Katrin kanssa löytyi hyvä henkilökemia, joka on tärkeä osa valmennuksen onnistumista. Annan myös korkean arvosanan alun tavoitteen kartoittamiselle ja keskustelulle, josta saa myös loistavan lähtökohdan kovan ydinbisneksen pohdinnalle valmennuksen edetessä. Katrilla on kyky viedä asiakas pintaa syvemmälle ja löytää kipupisteitä itsestään selvyyksien takana. Näistä lähtökohdista voi löytyä jotain todella arvokasta.

  • Eemeli Laitinen, Toimitusjohtaja, Jalokoti Oy