Palvelut


 

Business Coaching

Coaching on luottamuksellista yhteistyötä ja henkilökohtaista valmennusta, joka auttaa vaativissa johtamisen tilanteissa. Coach haastaa johtajaa uusiin oivalluksiin. Coachingin avulla johtaja oppii tuntemaan itseänsä paremmin ja löytämään oman potentiaalinsa.

Haastavien tavoitteiden saavuttaminen ja menestyminen on mahdollista omaa ajattelua, tunteita ja toimintaa johtamalla sekä keskittämällä energiansa oikeisiin asioihin. 

Coach auttaa valmennettavaa kehittymään johtajana. Lähtökohtana on omien ajattelu-, tunne- ja toimintamallien tiedostaminen. Muutoksen perustana on omien uskomuksien ja motivaatiotekijöiden kriittinen tarkastelu ja kyseenalaistaminen. Hyvä itsetuntemus, kyky johtaa itseä ja huomioida ihmisten erilaisuus ovat vaikuttavan ja aikaansaavan johtamisen perusta. Itsensä hyvin tunteva johtaja uskaltaa kohdata muut ihmiset tasaveroisina toimijoina ja onnistuu huipputiimien rakentamisessa sekä tiimien sparraamisessa erinomaisiin suorituksiin.  

Coachingin avulla on mahdollista kehittää itsetuntemusta, itsensä johtamista, erilaisuuden ymmärtämistä ja valmentavaa johtajuutta. Valmentaja auttaa valmennettavaa löytämään uusia oivalluksia ja ottamaan käyttöönsä oman todellisen potentiaalinsa.

Coaching sopii erityisesti muutostilanteisiin, vaativiin johtamistilanteisiin ja johtajan henkilökohtaiseen kehittymiseen.

Coachingin hyötyjä

  • Auttaa keskittymään merkityksellisiin asioihin

  • Parantaa priorisointikykyä

  • Parantaa ja nopeuttaa päätöksentekokykyä

  • Tasapainottaa työ- ja elämänhallintaa

  • Avaa näköaloja tulevaisuuteen

  • Parantaa läsnäolontaitoja

  • Auttaa omien toimintamalllien refelektoinnissa

  • Saat konkreettista palautetta omasta toiminnasta ja mielen malleista

Ura Coaching

Ura Coaching on suunnattu tukemaan omaa ura-ajattelua sekä löytämään sopivan tavan kehittää omaa osaamista.

Toimintaympäristömme muuttuu yhä kiihtyvämmällä tahdilla ja vaatii työntekijöiltä jatkuvaa kehittymistä. Työurat ovat muuttuneet syklisiksi ja vaikeasti ennakoitaviksi, jolloin yksilön vastuu kehityksestään korostuu entisestään. Oman motivaation, osaamisen ja persoonallisuuden tunnistamisen keinoin yksilöt löytävät parhaat tavat toimia ja kehittyä urallaan tehtävissä, jotka he kokevat itse mielekkäiksi ja merkityksellisiksi.

Uracoaching on työtä ja uraa koskevaa yksilöllistä valmennusta juuri sinun tarpeisiisi. Uracoachinging avulla tähdätään esimerkiksi uuden urasuunnan löytämiseen, uraan liittyvien toiveiden toteuttamiseen tai tyytyväisyyden lisäämiseen nykyisessä työssä.